Mistä alue- ja kuntavaaleissa on kyse?

Alue- ja kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 13. huhtikuuta. In this article, we explain also in English how foreigners can influence city’s services by voting in the upcoming election.

Kyseessä on Suomen kautta aikojen toiset aluevaalit, jotka nyt ensimmäistä kertaa pidetään kuntavaalien yhteydessä. Ensimmäiset aluevaalit käytiin tammikuussa 2022 sen jälkeen, kun Suomeen edellisvuonna oli perustettu yhteensä 21 hyvinvointialuetta. 

Aluevaaleissa valitaan edustajia aluevaltuustoon, joka päättää alueiden vastuulle kuuluvista palveluista. Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen, eli esimerkiksi sairaaloiden ja palokunnan toiminnasta.

Uudenmaan maakunta on jaettu neljään eri hyvinvointialueeseen: Länsi-Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueet. Helsingin kaupunki vastaa itse hyvinvointialueille kuuluvien palveluiden järjestämisestä ja siksi Helsingissä järjestetään muusta Suomesta poiketen ainoastaan kuntavaalit. 

Pääsääntöisesti kunnissa äänestetään samana vaalipäivänä sekä alue- että kuntavaaleissa.

Kuntavaaleissa valitaan valtuutettuja kunnan- tai kaupunginvaltuustoihin, jotka päättävät kunnan tai kaupungin taloudesta ja sen muusta toiminnasta, eli esimerkiksi kouluista, kirjastoista ja kaupunkisuunnittelusta.

Ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä, ja puolueet ovat nimenneet ehdokkaita vaaleihin jo syksystä lähtien ympäri Suomen. Listoja täydennetään kevättalven aikana, kunnes lopullinen ehdokasasettelu on selvillä maaliskuussa.

Artikkeli julkaistiin Kaupunkikanavalla 15.1.2025: https://kaupunkikanava.fi/mista-alue-ja-kuntavaaleissa-on-kyse-what-is-the-municipal-and-county-election-about/


Jätä kommentti